tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Märkärupinen maailma


America’s Next Top Model on hupaisaa mutta samaan aikaan myös pelottavaa katsottavaa. Sarja kiteyttää jotakin olennaista aikamme yhteiskunnan arvoista ja asenteista. Se juhlii pintaa ja kulutusta, joiden keinoin kenestä tahansa voi tulla ”top”.

Nelosella on menossa tällä hetkellä sarjan neljäs tuotantokausi. Tavalliseen tapaan olemme perässä sen verran, että Yhdysvalloissa tapitetaan jo kuudetta kautta. Minua ei kiinnosta se, kenestä tällä kertaa tulee uusi huippumalli. Jokainen halukas voi sen kuitenkin käydä katsomassa tästä.

Kiinnostavaa America’s Next Top Modelissa on tositelevision ominaispiirre, jonka mukaan ihmiset on asetettava vastakkain. Vastakkainasettelun esittäminen ei kuitenkaan riitä, sillä olennaista on vieläpä se, että nyt yli kymmenen nuoren naisen joukko asetetaan poikkiteloin keskenään. Kun tänään sattumalta käänsin neloselle, osuin yhteen tositelevision äärimuotoon, jota voisi nimittää vaikka simputukseksi.

Yhdellä kilpailijoista alkoi ilmestyä kasvoihin jotakin ”ihmeellistä” rupea, mikä tässä meikkien ja pinnan joukossa sai aikaan lähes sietämätöntä paniikkia. Joillain oli jopa romahtaminen lähellä – tai niin katsojien ainakin annettiin ymmärtää. Hassuinta jutussa oli se, että tyttö, jolla oli tuota rupea, alkoi huolestua itse toden teolla vasta myöhemmin kuin muut, sillä muut pelkäsivät saavansa tartunnan ja kuolevansa. Juuri niin. He pelkäsivät henkensä edestä.

Tositelevisiolle ominaiseen tapaan kilpailijat pääsivät ns. tunnepuhekohdissa kertomaan suljettujen ovien takana heitä huolestuttavasta asiasta. Yksi kaunishipiäinen soitti kotiin ja kuuli, että kyseessä on uudenlainen tarttuva infektio, joka tappaa. Peli oli sillä selvä. Naiset asettuivat television heille nikkaroimaan kehikkoon ja alkoivat juoruta niin kuin stereotyyppi heidän olettaa tekevän.

Yksi tajusi käyttäneensä vaarallisen kilpailijan kanssa samoja meikkejä ja totesi pelkäävänsä. Toinen ai halunnut koskea vaaralliseen kilpailijaan, koska oma iho voi vaurioittua ja ”minä rakastan omaa ihoani”. Myöhemmin rupi osoittautui märkäruveksi ja naisten "vialliseen" yksilöön kohdistama tunne sääliksi. Näiden idioottien on varmasti mukava katsoa kommenttejaan nauhalta jälkeen päin. Voi tietenkin olla, että he eivät näe kommenteissaan mitään ihmeellistä.

Ohjelmaan liittyy toinenkin erittäin omituinen piirre. Huippumalliksi tituloitavan Tyra Banksin johtaman tiputusraadin kokoonpano on joka kaudella ollut sama friikkinaamojen joukko, joka ylistää vain omaa pintaansa, jossa he oman mahtavuutensa näkevät ”piilevän”. Ristiriitaista mutta sulkeisessa maailmassa totta. Miten nämä ihmiset jaksavat puhua vain ulkonäöstä ja siitä, että jonkun ”malliasenne” on vinoutunut? Mikäköhän tässä ohjelmaformaatissa on vinoutunut? Vai olisiko vinoutuma sittenkin aikamme kulttuurissa? Voisiko jopa olla niin, että ohjelman vinoa kuvaa ei ole syyttäminen, jos ympäristö on vino - tai paremminkin märkärupea? Tuskinpa sentään ja toivottavasti ei. Jos näin olisi, me olisimme kaikki pakkelin peittämiä lättyjä, joiden pinta (eli kaikki mitä on) särkyy, kun joutuu ottamaan yhdenkin sivuaskeleen.

Kuvan jätän nyt pois, koska teksti jo sinällään on riittävän luonnotonta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava näkökulma aiheeseen. Minä en tätä ohjelmaa katso, koska en pidä nuorten naisten ulkonäköön kohdistuvien paineiden kasvusta. En pysty sanomaan ohjelman sisällöstä mitään niiden muutaman minuutin perusteella, jotka joskus muinoin siitä näin.

Koska kyseessä on tosiTV-ohjelma, niin ohjelmaa on taatusti muokattu leikkauspöydällä. Enpä ihmettelisi, vaikka joku tiimin jäsen olisi levittänyt mallikokelaiden joukkoon ajatusta vaarallisesta taudista. Kiinnostavaa on se, miksi halutaan pönkittää mallien bimbomainetta ajamalla ulos kuvaamiasi keskusteluja ja purkauksia? Onko bimboilu jonkun mielestä seksikästä (vrt. kiinalaisnaisten jalkojen typistys) vai onko kyseessä salaivallinenmallimaailman kritiikki?

Hyviä juttuja kirjoitat, sääli kun julkaiset niitä niin harvoin.

Anonyymi kirjoitti...

Minullekin täysin tuntematon ohjelma, mutta sain hyvän käsityksen ja hyvä päre muutenkin.

Tommi kirjoitti...

Päre onkin hyvä sana. Päreen voi polttaa ja päre palaa. Niin myös Tyra Banks, puolestani.