sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Velvollisuus tietää


Vuosi vaihtui keskustellessa. Keskustelimme siitä, mitä ihminen on velvollinen tietämään vai onko mitään. Kaikki tuntui kovin tutulta – kuin olisin ollut vastaavan puheenvuorojen vaihdon osapuolena aiemminkin.

Taannoin ystäväni kertoi pelanneensa Trivial Pursuitia ihmisen kanssa, joka ei tiennyt, kuka oli Suomen ensimmäinen presidentti. Hän vaahtosi, että on velvollisuus tietää sellainen asia. Vaikka näin voisi olla, niin onneksi niin ei kuitenkaan ole, sillä velvollisuuteen liittyy mahdollinen rangaistus - jos ei muuta niin ainakin tunne jonkinlaisesta syyllisyydestä. Me olemme esimerkiksi verovelvollisia, mikä tarkoittaa sitä, että jos emme maksa valtiolle osuutta tuloistamme, meitä rangaistaan veronkierrosta.

Olisi kummallinen ajatus, että ihmistä rangaistaisiin jollain tavalla, jos hän ei tiedä (tai muista), että K. J. Ståhlberg oli ensimmäinen presidenttimme saati sitä, että häntä ennen sekä P. E. Svinhufvud että C. G. E. Mannerheim olivat toimineet hetken valtionhoitajina. Nämä asiat on hyvä tietää, mutta että velvollisuus…

Kuka määrittää sen, mitä velvollisuuden piiriin kuuluu silloin, kun kyse on velvollisuudesta tietää jotakin? Voiko kukaan sanoa absoluuttisesti sitä, mitä meidän pitää tietää? Missä on se laari, jossa nuo asiat ovat? Kysymys tietämisen velvollisuudesta on väärällä raiteella, kun puhutaan täytymisestä. Ennemminkin kyse on siitä, mitä ihmisen olisi hyvä tietää. Se taas johtaa monin paikoin henkilökohtaisiin preferensseihin. Mielestäni kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita omasta menneisyydestään, jotta voisi tuntea itsensä. Mutta kaikkien tulisi tietää myös se, että "diskurssi manipuloi narraatiota".

Ihmisen olisi hyvä tietää paljon asioita erilaisista asioista. Totuus on kuitenkin se, että me emme ole kiinnostuneita samoista asioista emmekä siksi voi kaikki tietää vaikkapa sitä, että Stephen Hendry on maailman parhaita snookerin pelaajia tai vaikka sitä, että maa-artisokka kasvattaa yli kaksimetrisen varren. Ehkä vielä yksinkertaisempi esimerkki on Elvis Presley.

Kaikkien olisi hyvä tietää, kuka Elvis oli. Ehkä me kaikki tiedämmekin mutta se, minkälainen kuva kirjainjonosta E-l-v-i-s mieleemme putkahtaa, vaihtelee suuresti. Karkeistaen voi sanoa, että toinen saattaa ajatella Jailhouse Rockin viriiliä sätkyttelijää ja toinen myöhemmän ajan lösähtänyttä pilleripeukaloa. Molempiin viittaamme nimellä Elvis, vaikka kuvat ovat kovin erilaiset. Kuka ja mikä on Elvis, josta puhumme? Siis jos olisimme velvollisia tunnistamaan nimen Elvis, mikä olisi tuon nimen merkityskentän laajuus? Puhummeko samasta asiasta?

Vielä yksinkertaisemmin voi sanoa, että sana ’koira’ saa meidät ajattelemaan esimerkiksi eri rotuista ja eri väristä koiraa. Yksi ajattelee naapurin tummanruskeata sekarotuista piskiä, joka käy kuopimassa etupihan nurmikkoa ja toinen omaa pientä lutuista villakoiraa, jonka valkoinen karva pitäisi taas pestä. Molemmat ovat koiria samoin kuin laiha ja pulska rokin kuningas on aina nimeltään Elvis.

Vaikka velvollisuutta ei ole, on kaikesta huolimatta hyvä tietää erilaisia asioita ja eri asioita kuin naapuri. Hänkin tietää mielestään paljon sellaista, jota minun pitäisi tietää. Onneksi , sillä maailma olisi outo ja ikävä paikka, jos me kaikki tietäisimme samat asiat.

2 kommenttia:

Korppisusi kirjoitti...

Koira-asiassa tulee myös esille prototyyppi ajattelu. Millainen on siis tyypillinen koira?Millainen olento vastaa selkeintä esimerkkiä?Mikä tulee ensimmäisenä mieleen kyseisestä sanasta?
Study of language-kirjassa mainittiin, että esimerkiksi englantia puhuvat ihmiset tunnistavat linnuksi ennemmin varpusen kuin pingviinin.
Hhm, millainenkohan olisi Elviksen prototyyppi? *nauraa*

Tommi kirjoitti...

Prototyyppisyydestä juuri on kysymys, mutta prototyyppi jää vasta ajatuksen toiselle tasolle... varsinkin jos ajattelee de Saussuren kieliteorian mukaisesti, johon sinä taidat viitata. (En tosiaankaan tiedä, haluanko jatkaa de Saussuren tiellä, mutta menköön.)

Kysehän on hänen merkkiajattelustaan, jossa merkki jakautuu merkitsijään ja merkittyyn. Hän oli kuitenkin kiinnostunut vain kielestä systeeminä ja rakenteena, ei lainkaan todellisena käyttönä. Prototyyppi jää tuolle systeemin eli tässä merkityn tasolle. Niinpä meille tullee prototyyppisesti mieleen merkitsijän 'auto' merkittynä kulkuväline, jossa on tuulilasi, moottori ja neljä rengasta. Mutta tämä taso on kovin abstrakti ilman viittausta todellisuuteen, joka meillä kaikilla lienee taustojemme erilaisuudesta johtuen kovin erilainen. Autosta sinun mieleesi tuskin tulee meitin Fiesta. Tai mistä minä sen tiedän.