Kun kävelen porraskäytävässä ja tapaan naapurin, hän kävelee ohitseni sanaa sanomatta. Pää on helppo painaa lattiaan niin kuin siellä olisi jotakin ihmistä kiinnostavampaa. Miksi tervehtiminen on vaikea asia? Miksi vieraan ihmisen silmien kohtaaminen on hankalaa?
On erityisen harmillista, että naapurini tarjoaa mukana oleville lapsilleen esimerkin siitä, että ihmisiä ei kannata tervehtiä. Perkele, sanon minä. Ihmetellään vain sitä, miksi ihmiset erakoituvat, kuolevat koteihinsa ja löytyvät muutaman viikon kuluttua eteisen räsymatolta oudossa asennossa hengittämättä hiljaa. Hieman viileämmin ilmaisen saman asian kolmella rivillä:
Yritä tervehtiä naapuria
niin hän muuttuu tapetiksi
jota porraskäytävässä ei ole.
1 kommentti:
Tervehtiminen on toisen ihmisen kunnioittamista ja vähimmilläänkin ihmisarvon tunnustamista. Syitä olla noteeraamatta toista ihmistä voi olla monia, mutta tarkemmin ajateltuna mitkään niistä eivät ole hyviä. Siksi lähetän tätä kautta nimettömän anteeksipyynnön niille ihmisille, joita en ole uskaltanut lähestyä. Vielä tulee toivottavasti tilaisuuksia parantaa tapansa, jotta minun mahdolliset tulevat lapseni voisivat saada isän, joka uskaltaa tervehtiä naapuriaan.
Lähetä kommentti