sunnuntaina, joulukuuta 04, 2005

Englanti, osa 8.


Perjantai 18.11. & lauantai 19.11.2005

Viimeinen kokonainen päivä alkaa huonosti. Heräämme alapuoleltamme kuuluvaan kovaääniseen keskusteluun, jota säestää pirteästi jumputtava pop. Silmiä avaamatta vääntäydyn suihkuun, joka ei paranna oloani yhtään. Miksi vanhassa, hienona itseään pitävässä hotellissa ajatellaan, että kaiken pitää olla vanhaa? Miksi ihmeessä käyttömukavuudella ei ole täällä arvoa? Joko täällä ei tiedetä, mikä on sekoittaja tai sitten hanaan ei vain haluta sekoittajaa. Miksi ihmeessä minä marisen?

Vääntäydymme aamiaishuoneeseen. Toivotamme hyvät huomenet ja saamme vastaanottotiskiltä juuri kuultavan vastauksen. Saamme pöytään aamiaismenun, josta pitäisi valita, mitä haluamme syödä. Listassa ovat hinnat perässä niin kuin aamiainen ei sisältyisi huoneen parahultaiseen hintaan. Huomaan, että emme ole ainoita, jotka ihmettelevät listoissa olevia hintoja. Tilaan täyden englantilaisen aamiaisen ja olen ensi kertaa tyytyväinen hotelliin.

Kävelemme keskustaan Oxford University Pressin kautta. Nappaan talosta kuvan niin kuin turisti – ja turistejahan me olemmekin. Tämä kaupunki saa minut tuntemaan itseni turistiksi toisin kuin taakse jättämämme Somersetin pikkukaupunki. Pyörittelen mielessäni Glastonburya ja Oxfordia kuvaavia vastakohtapareja, jotka eivät mairittele jälkimmäistä.

Parin kirja-, levy- ja elokuvakaupan jälkeen kävelemme Christ Churchiin. Se on yhden collegen yhteydessä oleva kirkko, joka on paljon muuta kuin pelkkä kirkko. Valtavan rakennuksen isossa ruokasalissa on kuvattu Harry Potteria, jonka jalanjäljillä monet turistit tuntuvat liikkuvan. Lippuluukulla oleva lappu kertoo, että tänään pääsee sisään halvemmalla. Onpa mukavaa – kunnes syy alennukseen selviää. Ruokasaliin ei pääse, koska sitä korjataan. Onneksi emme ole tulleet Oxfordiin Potterin takia. Mutta mitä jos edessämme olevat japanilaiset ovat?











Harry Potter was here

Kävelemme Christ Churchin kävelyteitä suuntaan, josta emme tiedä. Päädymme Oxfordin kasvitieteelliseen puutarhaan. Talven tuloon totuttelevassa puutarhassa aurinko paistaa niin kauniisti, että aamupäivän takaiskut unohtuvat.

Kuljemme puutarhan kujia ristiin rastiin ja arvailemme kasvien latinankielisten nimien suomalaisia vastineita. Ennen kaupungin vilinään katoamista haemme vielä kahdesta trooppisesta kasvihuoneesta lämpöä.

Voimat katoavat kaupoissa nopeasti. Jaksamme juuri ja juuri kävellä hotellille lepäämään. Levon jälkeen tutustumme pariin mukavaan pubiin. Toisen nimi on Angel & Child. Ehkä pubi on enkeli ja asiakas lapsi, josta pubi pitää huolta. Ainakin loppuillasta moni asiakas taantuu lapseksi. Me emme kuitenkaan röpöttele tappiin saakka, sillä huomenna on lähdettävä aikaisin kohti Stanstedia.


Lauantaiaamuna soi eilisen laulu. Suihkusta tulee joko kuumaa tai kylmää. Ensimmäistä kertaa iskee todellinen vitutus. Matka on ollut Glastonburyn osalta täydellinen, juuri sellainen rauhan, ystävyyden ja rakkauden tanssi, jollaista haimmekin. Varmasti Oxfordkin näyttää parin päivän kuluttua toisenlaiselta. Nyt se vain korostaa Glastonburyn polttaman jäljen positiivista merkitystä.

Hotkaisemme aamiaisen ja pakkaamme niin nopeasti kuin mahdollista. Nappaamme taksin rautatieasemalle, jossa kuulemme koko ajan kuulutuksia junien myöhästymisestä. Se ei haittaa. Tuntuu hyvältä palata kotiin. Kun Lontooseen ravisteleva juna vihdoin tulee, toteamme sen täydeksi. Joudumme seisomaan melkein koko matkan Lontooseen asti. Lontoon Paddingtonin ja Liverpool Streetin kautta pääsemme kuitenkin lentokentälle ja koneeseen.











Room with tea and coffee facilities.


Näennäisen sulkeuman tavoin mieli ei enää poreile. Lähestyessämme Pirkkalan kenttää kuuluttaa koneen kapteeni, että pakkasta on kahdeksan astetta. Perhana, äidiltäni tullut tekstiviesti oli siis totta. Kun kahdeksan päivää sitten lähdimme matkaan, vallitsi kymmenen asteen leutous. Nyt pääsemme kesätakeissamme raapimaan lentokentän parkkialueella odottavan auton ikkunoita. Mutta se ei haittaa, sillä tämä matka ei pääty.

Ei kommentteja: