lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Kieltoja, kieltoja, kieltoja.

Koska sää oli kuin morsian, lähdimme kävelylenkille. Nappasin matkalta kolme kuvaa, joissa näkyy kieltojen tarpeellisuus. Sitä kannattaa kuitenkin miettiä, kuka kieltoja tarvitsee.

Erään yrityksen aitaamattomalla alueella jalkakäytävän vieressä olevan talon seinässä todetaan, että paikalla on kamera valvonta. Se todetaan nimenomaan näin, kieliopillisesti virheellisessä muodossa, mikä on tavallista silloin, kun ajatellaan, että teksti asettelultaan näyttää paremmalta. Hevon paskat ja kissan viikset näyttää ja sen, että ehkä ollaan väliinpitämättömiä muutenkin kuin kielellisesti. Tulin rakentaneeksi myös mielenkiintoisen tarkkailujatkumon kuvaamalla kylttiä, joka kertoo, että myös minua valvotaan kuvaamalla.


Erityisen kiinnostava oli kolmen 8-kerroksisen talon väliin jäävän alueen laidalle tömäytetty kyltti, joka kertoo, että alue on jonkun yksityinen. Pyynnön läpikulun välttämisestä ymmärtäisin, mutta en kieltoa sillä perusteella, että alue on jonkun yksityinen. Taloissa sentään lienee yhteensä lähes sata asuntoa. Olisi varmasti toimivampaa paukuttaa paikalle kyltti, jossa on kuva vihaisten asukkaiden joukosta, kaulimesta ja kivääristä.


Kolmas kuva on kirjaihmisen suosikki. Kirjakoiran suosikki se ei varmastikaan ole. Aivan selväksi ei käy, yhdistetäänkö kuvassa kaksi symbolia, jotta saataisiin uusi merkitys, vai onko kyse vain siitä, että täältä löytyy kirjasto, jonka aidalla ei saa kusettaa koiraa.




Onpa niin tai näin, on maailma täynnä merkkejä, joiden merkitykset eivät ole niin yksiselitteisiä kuin pinnalla näyttää. Vai mitä mahtaa tarkoittaa bonuskuvan nuolen ja viermärin yhdistelmä? Tänne sinunkin elämäsi päätyy? Kuseta edellisen kuvan koira tässä? Jos näin on, niin hetkinen, tämähän ei olekaan kielto.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa! Kyltit ja merkit ovat ajoittain hyvin mielenkiintoisia. Itse pidän erityisesti "asiaton oleskelu kielletty" -kyltistä. "Pyörien pito kielletty" on myös hieno.