sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Hendrix is dead. Long live Hendrix!

Tänään on kulunut 35 vuotta siitä, kun Jimi Hendrix tukehtui omaan oksennukseensa. Näinkin proosallinen kuolinsyy on nostanut artististeja tähtiin. Varsinkin 1960- ja 1970-luvun vaihde oli ylevöittävän kuoleman aikaa. Tuolloin ennenaikaisesti tähtien ulottuvuuksiin Hendrixin lisäksi lähtivät muun muassa Brian Jones, Jim Morrison ja Janis Joplin.

Hendrix äänitti 23. lokakuuta 1966 ensimmäisen biisin ensimmäiselle albumilleen Are You Experienced? (1967). Biisi oli Hey Joe. Alkuperäisiä albumeja ei esikoisen lisäksi ennen kuolemaa ehtinyt ilmestyä kuin kolme: Axis: Bold as Love (1967), Electric Ladyland (1968), Band of Gypsys (1970). Erilaisin ja monentasoisin kokoelmin ja konserttitaltioinnein Hendrixiä onkin sitten ryöstöviljelty vaikka kuinka. Se kertoo Hendrixin merkityksestä mutta myös myytin ylläpidosta, sillä kokoelmasta toiseen laulut ovat suurelta osin olleet samat.

Hey Joen jälkeinen noin kolmen vuoden kausi on rauhaan ja rakkauteen rakennettujen rockkliseiden pystytysaikaa. Kliseen mukaisesti voisi todeta, että siitä lähtien loppu onkin sitten historiaa. Eri asia on, kenen historiasta on kyse. Jokainen itseään kunnioittava rockin kuuntelija muistaa suosikkilistallaan mainita Hendrixin. Monen kohdalla kyse on epäilemättä siitä, että hänet nyt vain kuuluu mainita.

Toisaalta on Hendrixiä kierrätetty fiktiivisissa elokuvissakin sen verran, että jokainen myös muistaa hänet mainita. Mieleeni tulee kaksi elokuvaa. Ensiksi suomipoika Renny Harlinin rokkidekkari Ford Fairlane (1990) ihaili Hendrixiä nimittämällä häntä omaan tapaansa: ”Jimi Hendrix the lefthanded motherfucking genius”. Cameron Crowen Singlesissä (1992) taas Citizen Dick –orkesterin kärkimies, Matt Dillonin esittämä Cliff Poncier kuvataan piehtaroivan omassa neroudessaan Seattlen hautausmaalla Jimi Hendrixin haudalla, jossa Cliff soittaa (rämpyttää) akustista kitaraa ”kuin esikuvansa”. Onpa Hendrixiä nimitetty grungen kummisedäksikin.

Jotkut uskovat, että Elvis elää. Jos Elvis eläisi, ei kuitenkaan olisi varmaa, eläisikö se Elvis, jonka me Elvikseksi muistamme. Samoin on Hendrixin kohdalla. Jos hän eläisi, eläisikö hän? Soittaisiko hän edelleen hampaillaan liekehtivää kitaraa niin kuin muistamme, vaikka niin ei tapahtunutkaan?

3 kommenttia:

Jussi Aurén kirjoitti...

Jotain samansuuntaista mietin yksi ilta katsellessani televisiota. En olisi ikinä kuvitellut näkeväni siitä päivää, jona Pelle Miljoona esiintyy tv-mainoksessa. Kenet tahansa muun olisin osannut siihen osaan kuvitella. Kenet tahansa.

Tommi kirjoitti...

Jep,
minulle Pelle on aina sillä moottoritiellä, joka on kuuma. En taida olla ainut. Mainoksesta huolimatta Pelle on kunnioitettavasti kuitenkin pitänyt marginaalilinjansa.

Anonyymi kirjoitti...

Mut hei kamooon jätkät, sehän oli bussimainos! Matkamies, moottoritiemies, ok? ;D