keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Ajankohtainen Kekkonen

Eilinen (13.9.2005) Ajankohtainen kakkonen tarjosi valloittavan kertomuksen Yleisradion talousvaikeuksien syyksi. Hienointa kertomisen tavassa oli se, että toimitusjohtaja Mikael Jungner pääsi selittämään, missä on menty vikaan. Itse johtamansa yhtiön kanavalla totuuden kertominen käy helposti, kun muita totuuksia ei ole.

Kaupalliset kanavat maksoivat Yleisradiolle analogisesta televisiotoiminnasta toimilupamaksua, joka puolittui 1.7.2002 alkaen. Vuonna 2004 Yle sai kaupallisilta kanavilta lupamaksuna vielä noin miljoona euroa vuotta 2003 vähemmän. Tästä Jungner ei ole huolissaan, vaan katsojista, sillä vähintään yhtä suuresti johtaja puhuu luvattomista katselijoista, jotka eivät ymmärrä, että julkisen palvelun televisiotoiminta on kaikkien yhteinen hyöty. Miksei ihmisillä mukamas olisi joka vuosi laittaa paria sataa euroa siihen, että saa katsoa televisiota? Niin, miksei, kun televisioluvan maksamatta jättäminen haittaa myös digitalisoitumisen kehittämistä?

Yleisradion johtaja ilmoitti 5.9.2005, että 100-200 työntekijää tullaan irtisanomaan. Samana päivänä päivätyssä tiedotteessa todetaan: ”Jatkamme myös täysipainoisten television digikanavien rakentamista, jotta varmistamme onnistuneen siirtymisen digiaikaan vuonna 2007.”

Siirtyminen pelkästään digitaalisiin tv-kanaviin tuskin tulee olemaan ”onnistunutta” muuta kuin teknisesti. Mutta ei se mitään, sillä eihän katsojista tarvitse välittää. Vai tarvitseeko sittenkin? Jungnerin mielestä pitää ainakin antaa piiskaa, sillä juuri digitaalisuudesta kieltäytyvät ovat niitä, jotka ovat saattaneet Yleisradion talouden kuralle. Oikeastaan koko syy on katsojien, sillä heitä varten täytyy ylläpitää sekä analogisia että digitaalisia tv-lähetyksiä ja se tulee kalliiksi.

Jungner esittää ymmärtävänsä katsojia korostamalla sitä, että televisiolupamaksuun ei missään tapauksessa tulla tekemään ylimääräisiä korotuksia. Mutta sormea heristäen hän antaa ymmärtää, että syyllisyytensä tuntevan katsojan tulisi pikimmiten kiiruhtaa kodinkoneliikkeeseen, ostaa digisovitin ja unohtaa kaikki se, mihin voi edes ajatella sanan analoginen. Ajankohtaisesta kakkosesta tuli Ajankohtainen Kekkonen.

Jos katsojista välitetään edes piiskalla, niin ainakaan ei tarvitse mitenkään välittää taloyhtiöistä, jotka tarvitsevat sisuksiinsa digilähetyksiä varten uudenlaisen kaapeloinnin. Turku Energian asiakaslehdessä Valopilkussa Tapani Maskula epäilee, että monia taloyhtiöitä mietityttävät tällä hetkellä aivan eri ongelmat kuin Jungneria ja kumppaneita. Sillä vaikka ”onnistunut” kuva ja ääni ovat televisiossa mukavia asioita, on ensin pantava kuntoon putkiverkosto ja vasta sitten digiverkosto. Kummastakohan Jungner luopuisi mieluummin, televisiosta vai vesijohtovedestä?

2 kommenttia:

[p] kirjoitti...

Kiitos.
Hykertelin eilen samaa uutisointia. On aina silmiä avaa nähdä miten monet (aivan syystäkin) luotettavat ja objektiiviset uutismediat aina vaikuttavat kömpelöiltä, kun pitää kertoa emoyhtiön asioista.
Mielestäni koko digitalisointia on hoidettu sellaisella asenteella, joka on tuttua kaiken uuden tekniikan kehityksessä normaalia: Ollaan aina niin tohkeissaa uuden tekniikan mahdollisuuksista, että unohdutaan vain haaveilemaan näistä uusista hienoista sisällöistä, eikä varsinaisesti toteuta niitä. Samalla monesti ollaan niin yltiö-optimistisia kulujen suhteen, että sitten kun sisältö ruvetaan uuteen tuuttiin tuottamaan, yllättyvät kaikki kustannusten suuruudesta.
YLE on digitalisoidessaan vielä ottanut meihin kuluttajiin nähden sellaisen Isä aurinkoisen roolin: nyt katsot diginä tai itket ja katsot...

Tommi kirjoitti...

Ei varmasti ole kovinkaan tavatonta, että Yle valtion laitoksena masinoidaan moiseen lobbaukseen - vai sanoisinko pakotukseen. Näenninen vapaa valinta on olemassa, kunhan osatamme sen boksin heti.