**********
Ikkunasta näin kuinka kivitalot kasasivat riippansa kadulle, kukkakimput kuolivat syliin ja linja-autot sulkivat ovensa, napin painalluksella liputtivat liputtomuutta ja ajoivat tiehensä jota ei ennen ollut. Oli tullut aika nousta kaivoista ja kellareista, etsiä väline kulkea, tehdä minkä aiemmin olivat kieltäneet. Iloitsin mutta yhden laukun täytin tarpeettomuudella jotta menneen muistaisin. Kun lähdin näin ojien täyttämien heinien huutavan, tauluun maalatut tekopyhyydet kaipasivat mennyttä rahan voimaa, vaihtoarvon herkkyyttä silmänräpäyksessä muuttaa maailma tyhjäksi megafoniksi. Vieressä ladot tanssivat ja vetiset vaot vetelivät viimeisiään. Ikkunasta näin mitä näin ja silmät suljettuani näin liikkeen voiman, näin heijastukseni liukuvan maiseman taakse, näin vielä enemmän.
6 kommenttia:
Pidin
Niin minäkin.
Tämä on komea runo - vahvoja kuvia, kielen kieputusta ja paljon paljon ajatuksia herättävää. Hassua ehkä tällaisesta poimia mitään eroon muusta tekstistä, mutta erityisesti minua viehättivät "ajoivat tiehensä jota ei ennen ollut" sekä viimeinen virke, joka jo yksinään on kertomus ja runo. Palaan alkuun: komea on. Lisää tällaista?
Upeita kielikuvia, paikoitellen jopa tajunnanvirtamaista elämänfilosofiaa. Vaikka runo oli kauttaaltaan tasaisen vahva, olisin ehkä kaivannut joidenkin osien "esiinkaivamista", jaksottamista toisin. Vahva, tiukka ja myös kantaaottava runo!
Wäkevää kuvailevaa ilmaisua.
yhden laukun täytin tarpeettomuudella.... kolahti!
Toivoisinpa että julkaisisit kirjana näitä hienoja tekstejäsi!
Lähetä kommentti