Runotorstai (ja muut torstaiblogit) täyttää tässä kuussa kaksi vuotta. Niinpä haasteena on tällä kertaa kirjoittaa runo aiheesta 2.
**********
Järkemme
leikattu nurmikko
haravoimaton, sisukas
kuokan päässä
tarjotusta vastauksesta.
Näemme
tuosta alkaa valo
ja valitsemme vieraan
ollaksemme
me.
5 kommenttia:
Mikä on menneisden sukupolvien merkitys, onko meillä velvollisuus vilkuilla toisella silmällä taakse ja tehdä ratkaisuja sen mukaan? Nurmikko kasvaa aiempien polvien raivaamalle maalle, mutta jotenkin tuttu menneisyys on ilmeisesti liian raskas, jotta haluaisimme sen omaksi kuvaksemme. Hieno runo, saat kiteytettyä siinä identiteetin etsinnän ja valinnan ainakin minun luvussani.
Tuima, kiitos. Valinta on joskus vaikeata kahden (2) pakottavan vaihtoehdon välillä. Sillä kai menneestä irtaantuminenkin voi olla pakonomaista.
Pakonomaista tai oman historian kieltämistä.
History will teach us nothing onkin älytön ajatus. Monesti joutuu ihmettelemään, miksi tässä-hetkessä-elämisestä puhuvat ajattelevat hylkäävänsä menneisyyden. Sehän on mahdottomuus, vaikka sitä kuinka pitäisi hienona ajatuksena.
Älytöntähän se onkin. Epäilen, että yksi syy historian kieltämiselle on se, ettemme ymmärrä sitä.Luulemme ihmisten olleen erilaisia emmekä ymmärrä heidän elinehtojaan, emme erilaisten tapahtumien vaikutusta.
Lähetä kommentti