torstaina, marraskuuta 22, 2007

Runo & kiitos

Juttelin eilen Kirstin kanssa ja totesin kaiken muun pölinän seassa iloni Runotorstaista, koska se potkii minut kirjoittamaan runon ainakin kerran viikossa. Koska en viime aikoina ole juuri blogiini kajonnut, tulee päivitystäkin näin harrastettua ainakin kerran viikossa. Torstaiaamua osaa oikein odottaa. Kun sähköpostit on luettu ja pakollisiin vastattu, klikkaan Runotorstaihin. Sen jälkeen, jos runoa ei heti tule tuherrettua, haaste alkaa muhia päässäni ja pilkahtaa päivän mittaan mieleeni siellä ja täällä. Osin siksi torstai on toisenlainen, sanoisinko toivoa täynnä... Uskoakseni moni muu kokee samoin. Jos näin on, niin maailma on taas hieman parempi paikkaa elää ja yrittää. Siksi tämä toimikoon myös kiitoksena Runotorstaille.

Tänään on vuorossa jo 69. haaste. Se on tekstikatkelma, joka johdattaa omalla tavallaan ajan problemaatiseen luonteeseen. Minun vastaukseni haasteeseen on tässä:


Kaurapuuro ei maistu yhtä hyvin kuin eilen
isä toruu ja toistaa tarinan kasvamisesta

pieni käsi naputtaa lusikkaa pöytään

isä antaa periksi
isä antaa piparin

isä nostaa salaa suuhunsa karamellin
kaataa kuppiinsa kahvia

kylmennyt puuro katoaa viemäriin
mikään ei ole yhtä muuttuvaa kuin totuus.

10 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Heh, kasvatus on joustavaa luonteeltaan, yhtä muuttuvaa kuin totuus.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kommenttisi "heh" on parasta, mitä nyt voin saada. Kiitos! Olen parin päivän aikana pohtinut, ovatko runoni niin ryppyotsaisia, että ne eivät kelpaa. Ehkä nyt en sitten ainakaan raapaissut ota rypyssä.

Ja vielä kun oppisi olemaan johdonmukainen, ruokapöydässäkin...

Elli-neiti kirjoitti...

Tässä runossa on kiva rytmi.
Se kertoo ihanan arjen mukaisen tarinan.

Älä välitä: voi meitä lukijoita olla enemmänkin, mutta aina ei vain osaa sanoa mitään ja joskus kun tulee paljon runoja yksittäisten runot saattavat hukkua joukkoon - itsellekin tuntuu käyvän joskus niin. Kun kommentoit toisia, niin moni uteliaana käy kurkistamassa omiasikin, niin se käy... :D

Anonyymi kirjoitti...

Johdonmukaista lastenkasvatusta? Mitä se on? Onneksi lapsi sai piparin, jos isä kerran söi salaa karkin.

Hauska runo, pidin siitä. Tosin olen pitänyt niistä vakavista (jotka tosin eivät minusta ole olleet ryppyotsaisia, mutta ehkä välillä vaikeita, se ei tosin ole huono asia).

Anonyymi kirjoitti...

Emppu, en suinkaan tarkoittanut blogikommentteja, vaan muuten, hieman laajemmin...

Tuima, kiitos rohkaisusta. Tämä runo taisi tulla nyt, kun vaimo ja poika ovat pari yötä poissa kotoa. Kaipuu voi ilmetä monin tavoin.

Anonyymi kirjoitti...

tuokiokuva isin ja lapsen arjesta; onnenpipanoita! :)

Katili kirjoitti...

Tässä oli jotain ihanaa lämpöä, isä, joka syö salaa karkin ja antaa lapselle piparin ei varmaankaan ole mikään hirmuisä, jolle pitää sanoa jessöör. Tykkäsin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnen pipanoita, piparin papanoita... no niin, nyt ontuu.

Hirmuisä pakottaa syömään edes jotain :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaipuusta syntyy usein hienoja ja onnistuneita tekstejä :)

Kiitos muuten Runotorstaille osoitetuista kiitoksista. Toimitus on mielissään ja otettu. Jaksamme taas keksiä uusia haasteita.

Anonyymi kirjoitti...

Lapsena puuro oli tönkköä. Nyt rakastan vetistä pikaista kaurapuuroa, jossa toki marjoja tai sosetta päällä.