Puheen kaltaista jauhantaa

Pienimuotoinen keskustelun tapainen puhe tai englanniksi hienosti small talk on raivostuttavaa. En ymmärä, miksi joutavaa puhumista arvostetaan. Ajatellaan, että kylläpä me olemme eurooppalaisia (ehkä jopati amerikkalaisia), kun kykenemme veistelemään hyvää-päivää-kirvesvartta, vaikka hiljaisuus on paljon hienompi asia kuin joutava paskan puhuminen. Maailmassa on saastetta ihan tarpeeksi ilman turhaa puhettakin.

Ymmärrän, että hiljaisuus on huono asia kiirettä ja jatkuvaa häslinkiä arvostavassa menossa, jossa vain nyt-sanalla on merkitystä. Mikä ihme on tuo "nyt", jota emme saa koskaan kiinni? Saatamme pölistä, että "elän tässä ja nyt" ja muuta mukavaa. Niin se kai on, koska kovin helposti mikään muu ei ole mahdollista. On vaikea irrottautua omasta ruumiista. Mutta hiljaisuus, miksi sitä pitää pelätä? Esimerkiksi siksi, että sen voi saavuttaa maaseudulla ja maaseutu taas on menneisyyttä, pysähtyneisyyden perikuva. Ja tämä se vasta turhaa jauhantaa on.

Ajattele itsesi istumassa autossa. Olet ajatuksissasi, matkustat vain. Mutta et voi olla ajatuksissasi, kun vieressä joku (aikuinen!) lukee jatkuvalla syötöllä ääneen tienvarsimainosten tekstejä tai toteaa jotakin nasevaa tyyliin " ei ole marketin pihalla paljon autoja, kun kauppa ei enää ole sunnuntaina auki". Painaisitko pysähtymisnappia? Ehkä, jos olisit linja-autossa. Nyt voit vain kärsiä.

Miten ihmiselle sanotaan loukkaamatta, että pidä pääsi kiinni? Haluaisin jonkun myös selventävän minulle, miksi eurooppalaiset tavat (mitä ihmettä ne ovatkin) ovat hienompia ja hyväksyttävämpiä kuin suomalaisten tavat - ja missä Suomi on ellei Euroopassa. Olkaa hiljaa ja kertokaa.