keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Itsekkyydestä

En tiedä, milloin itsekkyys ylittää rajan, milloin murtaa padon. En tiedä, milloin olemme pisteessä, että on pakko sanoa, tokaista. Sen tiedän, että monta kertaa olen jo sanonut, monta kertaa yrittänyt selittää, miksi ei käy niin kuin yrittää käydä. Polttoaine loppuu.

Polttoainetta tarvitsevat kaikki. Muuten hengittäminen, ajatteleminen ei ole mahdollista. Kuvittele joukko ihmisiä ja joukkoon yksi, joka vaatii itselleen erikoisjärjestelyjä. Yhtenä päivänä järjestelyt ovat mahdollisia, toteutuskelpoisia. Toisena ja kolmantenakin kaikki tuntuu sopivan. Sitten tulee neljäs päivä, uusi ajatus oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Napa ei tunnu puhdistuvan millään.

Jos kaikki ymmärtäisivät esittää vaatimuksia, me olisimme kaikki urheilijoita, joilla olisi oikeus jonkun sairauden takia imeä sisäämme dopingia. Voiton avaimet saattaisivat miltei olla hallussamme, mutta ajatusmaailma levällään maailmankaikkeudessa. Minä, maailma, avaruus, valo, aurinko, kuivuus.

En tiedä, mistä ja milloin olen tähän kulkenut, kenen poskea silittäisin, milloin riittää, että ruokalautasella on vain kasa omia sanoja. Mutta sen tiedän, että omia sanoja ei ole olemassakaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Jos kaikki ymmärtäisivät esittää vaatimuksia" Ymmärtäisivät? Haluaisivat, viitsisivät, kehtaisivat kuulostaisi oikeammalta. Toiset ovat joukkuepelaajia, toiset yksilösuorittajia. Molemmissa on douppaajia.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä olet sanavalinnan kohdalla oikeassa. Itsekäs taitaa kuitenkin ajatella, että muut ovat idiootteja, koska he eivät "ymmärrä" pyytää erivapauksia. Ja tottahan dopingia käyttävät sekä yksilö- että joukkuepelurit. Siitähän on todisteitkin.

Doping-vertauksella halusin viitata vaatimuksiin, joita hölmöt joukkueessa pelaavat itselleen vaativat: heistä tulee joukkuee sisällä saaria, yksilöllisiä dopingin käyttäjiä. Eikö kuitenkin ole niin, että tiettynä aikana tietyssä paikassa ihmisillä pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus eri asioihin.

Anonyymi kirjoitti...

"tiettynä aikana tietyssä paikassa ihmisillä pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus eri asioihin" - tietysti, mutta aina on niitä jotka osaavat - ymmärtävät - vaatia paremmin. Minusta ongelma on usein siinä, että toiset eivät oivalla, ettei kaikille yhtäläinen mahdollisuus eri asioihin ole heiltä pois. Mahdollisuus tasavertaisesti toteuttaa itseään on suuri voimavara ja ryhmässä tasaveroisesti toteutettuna ryhmää vahvistava asia. TOsin itsekkyys ei silloin pääse loistamaan liikaa.