Runotorstaissa on kypsytty pitkiin jaarituksiin. 57. haaste vaatii kahdenkymmenen (20) sanan mittaisia runoja. Sanoja ei saa olla yhtään enempää mutta yhtään vähempikään ei kelpaa. Vähän on kuin mittaan kirjoittaisi, vaikka tavujen määrää ei olekaan rajoitettu. Haaste on mukava, sillä useista runoista olisikin syytä jättää viimeinen kaiken vesittävä rivi kirjoittamatta. Olisi uskottava siihen mitä sanoo ja miten sen tekee. Muuten kannattaa jättää kirjoittamatta riveistä jokainen. Tässä ovat minun kaksikymmentä sanaani:
Anna
minun
unohtaa
tämä
asfalttinen
hetki,
anna
minun
unohtaa
mistä
tulen,
anna
huutaa
missä
olen,
maa
tietää,
haluaisit
olla
siellä.
Anna
minun
unohtaa
tämä
asfalttinen
hetki,
anna
minun
unohtaa
mistä
tulen,
anna
huutaa
missä
olen,
maa
tietää,
haluaisit
olla
siellä.
7 kommenttia:
Ei olla kyllästytty pitkiin runoihin, mutta ehkä sitä tavurajoitusta voisi joskus myös miettiä haasteena... 20 sanassa voi sanoa paljon ja painavasti kuten runosi osoittaa. Pidän sen sisällöstä, mutta ihmettelen miksi hait tekstiin pituutta. Eikö kaksikymmentä sanaa riitä, pitääkö olla myös kaksikymmentä riviä?
Kahdestakymmenestä sanastakin tulee tarvittaessa pitkä huuto.
Erilainen ja voi ymmärtää monella tavalla.
Pidän tästä.
Huudossasi on tarina. Ryhdyin miettimään heti, että kuka on tämä sinä ja kuka on tämä minä. Kuka pyytää ja keneltä pyydetään?
Miksi tuo runon sinä haluaa olla siellä, missä on tuo alfalttinen hetki.
Kysymyksiä joihin en edes halua vastauksia. Runo ne herättää ja jättää ilmaan. Tulen muistamaan tämän runon sen takia.
Näppärä. On helpompaa tehdessään laskea.
Olet oikeassa, niin monesta runosta voisi jättää viimeisen rivin pois. Joskus älyän jättää.... mutta tästä sun ei tartte.
Jos jättäisit tyhjän rivin ennen olla tai siellä- sanaa, saisit runosta huutomerkin!
Lähetä kommentti