keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Joululauluja

Joululauluilta ei voi välttyä - eikä tarvitsekaan, vaikka niiden ilosanoma hukkuukin kuin manteli kymmenen litran puurokattilaan. Joululaulujakin voi kuunnella, jos niitä saa kuunnella omassa rauhassa silloin, kun hetki tuntuu oikealta. Ja ennen muuta jouluisia sävelmiä voi kuunnella, jos kuunneltavat saa valita itse. Kotona saa.

Viime vuoden radiosoitetuin joululaulu oli Whamin rakkauslurittelu Last Christmas. Teinimieleen vetoava laulu keskittää pallon maalille, josta joku puskee sen keskelle pömpeliä. Minun maalini taitaa olla kentän toisessa päädyssä tai eri kentällä. Laulua en tohtisi kuunnella monesti, mutta siihen tulee heti outoa särmää, kun sen esittää Manic Street Preachers. Ainakaan mielessä ei pyöri George Michaelin vaalennettu heittoletti.

Maaniset katupastorit tai Maanisen kadun pastorit ovat ok, mutta valitsemaani pieneen joululaulujen joukkoon heidänkään viime joulunsa ei pääse. Tässä on kahdeksan biisin joukko, neljä kotimaista ja neljä ulkolaista biisiä, jotka kuuntelen monesti tänäkin jouluna:

Kauko Röyhkä: Hospodar jouluna
(Tästä ei marginaalijoulu parane.)

Viikate: Viattomien lasten päivä
(Mikko Niskasen hengessä... synkkää, ah, niin synkkää.)
YUP: Tämä päivä oli huono päivä
(Joulua taloon! Ja viimeistä sellaista...)
Hanoi Rocks: Dead by X-mas
(Teini-ikä pukkaa päälle.)

Pogues: Fairytale of New York
(Komeimmista komein. Irkut sen taitavat. Takeeksi Christy Moore esittää tämän konserttitaltioinnissaan Live at the Point niin, että trubaduuridiggarin silmät ovat vaarassa kostua.)
Bruce Springsteen & the E Street Band: Santa Claus is Coming to Town
(My Home Town -sinkun kääntöpuoli. Pomo sai minut tajuamaan, että joululaulukin voi svengata.)
Jethro Tull: Christmas Song
(Laulu ei ehkä ole kummoinen, mutta keskinkertaisenakin Ian Andersonin poppoo päihittää ainakin tusinan uusia yrittäjiä.)
Natalie Cole: The Christmas Song (Chestnuts Roasting On An Open Fire).
(Kai joukossa pitää nainekin olla, vaikka isänsä maineella ratsastaakin. Hienoa, tunnelmallista letkeyttä... mitä se sitten tarkoittaakaan)

Näiden yksittäisten joulumielennostattajien lisäksi Brian Setzer Orchestran Boogie Woogie Christmas on aktiivisesti tahkonnut korvakäytäviäni. Oikeastaan joululauluna voisi aina uuden James Bond –elokuvan ilmestyessä pitää myös kyseisen leffan tunnaria. Chris Cornellin esittämä Casino Royalen tunnusbiisi You Know My Name on Bond-viisuksi ihmeellisen komea ja tietysti mahtipontinen ärjyntä. Vaikka biisi tuntuukin elokuvasarjan hittien jatkumoon sopivasti loputtomalta kertosäkeeltä, Cornell tuntuu aiempien Bond-biisinikkareiden jälkeen melkeinpä messiaalta. Ja olihan elokuvakin pakonomaisita kaavoistaan huolimatta monin paikoin muuta kuin aiemmat sankarin seikkailut. Kuitenkin lopuksi toivotan ylivetoisen Hospodar jouluna –biisin sanoin hyvää joulua jne.

Miss' on kaikki meikäläiset,
vampyyrit ja vaihtoehdot,
hintit, huorat, kaksipäiset
lapset, nistit, alkemistit?
Tulkaa ulos sieltä komeroista,
laatikoista, vessoista ja vankiloista
- jouluna ei pidä olla yksin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Listaasi verrattuna minun joulumakuni on kovin perinteinen tai oikeastaan ihan perinteisen rinnalla kyllä kummallinen. Muutama Piae Cantiones vetoaa erittäin paljon, Rautiaisen, Wirtasen ja Martikaisen Tiernapojat on komeaakin komempi (Mitä se sitten tarkoittaakin).

Jouluopeista vetoaa Do They Know It´s Christmas - jos Band Aidin aikana on hurahtanut Bonoon ei voi olla herkistymättä, vaikka GM:n liehuletti siinäkin videossa näkyy. Tuo Whamin biisi on soinut päässä koko päivän kiitos eilisten Kulttuuriuutisten enkä edes ole laulust akovin innostunut. Uusin suosikkini näissä lauluissa saakin omissa joulutoivotuksissani linkityksen.

Mutta on Joel Hallikaisenkin joku joululaulu saanut minut herkistymään (rockuskottavuus meni tässä mutta menköön sekin vähäinen määrä ihan häpeilemättä).

Ja muuten olen sitä mieltä, että Joulumaa-laulun voisi lähes kieltää lailla.

Anonyymi kirjoitti...

Band Aid ei kyllä ole varsinaista jouluoppia, vaikka sanomaa löytyykin, mutta joulupoppia kyllä syntyi.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava tuo Röyhkä! Vetoaa kovin. Erityisesti täällä vesisateessa :)

Tommi, toivotan sinulle leppoisaa joulua, zagmukia, saturnaliaa tai muuta soveltuvaa! Ks. joulun historia

Varapygmi kirjoitti...

Jethro Tull muistuttaa etevästi kappaleensa lopuksi:
"Remember, Christmas spirit is not what you drink."
"Alka" Setzerin ohella tykkään Phil Spectorin klassikkojoulualbumista A Christmas Gift For You 6o-luvun alkupuoliskolta, jossa Ronettes, Crystals ja kumppanit helskyttelevät tuttuja joululauluja.

Anonyymi kirjoitti...

Tui, Joulumaa-laulu pitäisi tosiaankin kieltää lailla.

Tanja, hyvää joulua myös alaville maille.

Vapapygmi, tuon Jethron Tullin "joulutunnelmajuoman" sain vasta hetki sitten.

Hyvää joulua.