maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Eräästä viestinnän ulottuvuudesta


Viestintä on omituista. Ja viestintä vaimon kanssa vielä omituisempaa.

Viime viikon lopulla jäin yhtenä iltana kirjoittamaan arvostelua Manuel Vázquez Montalbánin romaanista Jumalten peli (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, Loki-Kirjat 2006). Vaimo oli mennyt nukkumaan pian sen jälkeen, kun poika pienimuotoisen taistelun jälkeen vihdoin hengitti omassa sängyssään rauhallisesti. Kuuntelin hiljaisuutta, katsoin ikkunasta heijastuvaa naamaani ja mietin, miksi Pepe Carvalho potki maassa makaavaa miestä. Miksi Carvalho on raaempi kuin aiemmin suomennetuissa romaaneissa?

Yhtäkkiä puhelimeni sihahti viestin saapumisen merkiksi. Pelästyin kuin pieni poika pahanteossa. Ihmettelin, kuka kumma lähettää viestin tähän aikaan tänään, kun viimeiseen pariin kuukauteen moista ei ole sattunut. Nostin puhelimen pöydältä, avasin näppäinlukon ja löysin uuden viestin: ”Tuu rakas jo nukkumaan. Sänky on vajaa ilman sinua.” Arvostelu jäi kesken.

Avatessani makuuhuoneen ovea vaimo nauroi viestilleen. Viestintä on tosiaankin kummallista – varsinkin silloin, kun se muuttuu vetovoimaiseksi kommunikaatioksi.


3 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Kannattaa uskoa vaimoa. Vaimot on aina oikeassa :)

tommi kirjoitti...

Aivan kuin olisin tiennyt sen jo tätä episodia ennenkin...

Tui kirjoitti...

Jos tiesit, olet viisas, jos et, niin oppivainen.