Tavastian lavalle nousee torstaina 28. tätä kuuta pieni mies. Tai oikeastaan hän on kala, Fish. Ennen kuin tieto Fishin keikasta kantautui minulle asti, tapahtui kummia, ilmassa leijui etiäinen.
Kuuntelin kotona Fishin levyä Internal Exile ja totesin vaimolleni, että Fishin kun vielä saisi nähdä livenä. Sitten kerroin vuolain kääntein, kuinka valtavavan vaikutuksen Marillion ja etenkin sen laulajan Fishin monitulkintaiset ja vaikeaselkoiset sanoitukset tekivät nuoren mieheksi kasvavaan Tommiin.
Lukiossa teippasin luokkamme seinään lapun, johon olin komeasti tekstannut:
The fool escaped from paradise
will look over his shoulder and cry
sit and chew on daffodils
and struggle to answer why...
(Script for A Jester's Tear, 1983)
Mitä tuolloin ajattelin? Takuuvarmasti mieleeni tuli sanoista jotakin muuta kuin tänään. Ainakin opin, että daffodil on narsissi... jonka merkitystä tuskin pohdiskelin sen enempää.
Levyn kuunneltuani istahdin tietokoneen ääreen. Jostakin kumman syystä päätin pitkästä aikaa tarkastaa, mitä Tavastia tarjoaa tänä syksynä. Ja kuinka ollakaan... Fish, josta juuri olin puhunut, ilmestyi ruutuun. Mietin heti, pitäisiköhän sanoa ääneen, että olisi mukava nähdä myös Pearl Jam.
Fish lähti Marillionista omille teilleen vuoden 1988 loppupuolella. Ajattelin tuolloin monen muun tavoin, että Marillion on mennyttä. Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka yhtyeellä onkin Fishin korvaajaksi hankitun Steve Hogarthin aikana ollut ongelmia yllin kyllin (tosin laulajasta riippumattomia). Mutta Marillion sikseen.
Tämähän käy melkein mainospuheeksi, kun totean lopuksi, että jos haluaa omaperäisen poprockin ja jykevän karisman auraan, niin pian on mahdollisuus.
The fool escaped from paradise
will look over his shoulder and cry
sit and chew on daffodils
and struggle to answer why...
(Script for A Jester's Tear, 1983)
Mitä tuolloin ajattelin? Takuuvarmasti mieleeni tuli sanoista jotakin muuta kuin tänään. Ainakin opin, että daffodil on narsissi... jonka merkitystä tuskin pohdiskelin sen enempää.
Levyn kuunneltuani istahdin tietokoneen ääreen. Jostakin kumman syystä päätin pitkästä aikaa tarkastaa, mitä Tavastia tarjoaa tänä syksynä. Ja kuinka ollakaan... Fish, josta juuri olin puhunut, ilmestyi ruutuun. Mietin heti, pitäisiköhän sanoa ääneen, että olisi mukava nähdä myös Pearl Jam.
Fish lähti Marillionista omille teilleen vuoden 1988 loppupuolella. Ajattelin tuolloin monen muun tavoin, että Marillion on mennyttä. Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka yhtyeellä onkin Fishin korvaajaksi hankitun Steve Hogarthin aikana ollut ongelmia yllin kyllin (tosin laulajasta riippumattomia). Mutta Marillion sikseen.
Tämähän käy melkein mainospuheeksi, kun totean lopuksi, että jos haluaa omaperäisen poprockin ja jykevän karisman auraan, niin pian on mahdollisuus.
2 kommenttia:
No hitsin hitsi! ;o) Tämä oli hieno uutinen! Wau. Löysin Marillionin vasta 7v. sitten ja olin myyty. Kiitos, kun jaoit tämän kanssamme! Taidan tulla uimaan, minäkin, Fishin kanssa. Kalastajaksi minusta näille vesille ei ole. ;o)
Niinpä niin, hitsin hitsi. Mukavaa, että voi olla avuksi...
Lähetä kommentti