lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Rosoisia helmiä ja muita kiviä

Olen yhden päivän myöhässä, mutta nyt avokadoa on maistettu kahteen otteeseen ja maku miellyttää, koska mitään krumeluureja en odottanut.

Sain eilen ystävältäni tekstiviestin, jossa hän totesi, että "jotenkin nää jätkät saa tämmöisen suoraviivaisen sahauksen kuulostamaan omaperäiseltä..." Niin se vain on, vaikka kuinka haikailisi 90-luvun varhaisia grungeaikoja. Vuodet vierivät, pojat muuttuvat isiksi ja sediksi ja musiikki kypsemmäksi, monipuolisemmaksi. Kuka nyt aina jaksaisi samaa tehdä.

Aina löytyy Pearl Jam -faneja (ja muitakin), jotka ovat eri mieltä. Onneksi näin on. Olisi perin tylsää, jos kaikki olisivat asioista samaa mieltä. Tämän olen kai sanonut täällä joskus aiemminkin.

Mutta miksi levyn kannessa on avokado? Ehkä ei ole tärkeätä, että kuvassa on juuri avokado. Tärkeää sen sijaan saattaisi olla se, että avokadon sisus on näkyvissä. Yritettäisiinkö sanoituksissa avata meille jotakin?

Tähän asiaan, niin kuin koko levyyn, pitänee palata tuonnempana, kun olen kuunnellut levyn useampaan kertaan. Nyt sanon Eddie Vedderiä lainaten vain:

"If nothing is everything
if nothing is everything, I'll have it all
I am gone"



2 kommenttia:

[p] kirjoitti...

tuohon voi enää lisätä, että väistämättä uutta levyä kuunnellessa tulee positiivisia muistumia Neil:in ja The Who:n suuntaan. Kaikkia kolmea yhdistää mestari-kisälli-suhde, mutta myös tinkimätön oman tien kulkeminen. Kunpa se tie kulkisi Suomen kautta...

tommi kirjoitti...

Näyttää pahasti siltä, että Suomeen (tai mihinkään Skandinaviaan) ei heitin tiensä kulje. Ja todellakin, Neil ja Who soi läpi, mutta eipä se liene mikään ihme. Jotenkin on perinteen siirryttävä seuraavalle sukupolvelle...