Musiikkiaiheet vetävät tällä hetkellä puoleensa, mutta aamun Turun Sanomista luin jotakin muuta. Artikkelipäätoimittaja Raimo Vahtera kirjoittaa pääkirjoitussivulla otsikolla ”Rakas blogi, kirjoitan…”. Kun setä kirjoittaa blogeista, niin jotenkin arvaa, mitä on tulossa.
Vahtera aloittaa juttunsa kuin jotakin uutta keksien kysymyksellä: ”Blogi tulee, oletko valmis?” Vai että blogi tulee. En ole itsekään pitkäikäinen blogiturinoija, mutta on blogi minullekin sentään "tullut" jo aikaa sitten. Toisaalta voi sanoa, että blogi tosiaankin ”tulee”, sillä onhan blogi potentiaalisesti reaaliaikaisena ja kaikkien saavutettavissa olevana koko ajan jonkinlaisessa tulemisensa tilassa. Blogi ei ole staattinen mytty, vaan pikemminkin dynaaminen, pyörivä pallo. Näin on siis ideaalitilanteessa, jollaista Vahtera ei pysty silmälappujensa suojasta näkemään.
Jutusta nousee kuitenkin kaksi vieläkin enemmän ihmetyttävää asiaa. Ensiksikin Vahtera vertaa blogia tositv-ohjelman tekemiseen, sillä niin kuin blogin ylläpitämisessä, ei hänen mukaan tositv:ssäkään tarvita lainkaan toimittajia. Blogiinsa kuka tahansa saa kirjoittaa niin kuin haluaa ja tositv:ssä ohjelman tekevät katsojat, kuulemma. Miten journalisti voi päästää suustaan moisen lipsahduksen? Totta on, että blogilla ja tositv:llä on jotakin yhteistä, mutta yhteinen piirre on sama kuin blogilla ja Vahteran omalla foorumilla Turun Sanomilla: kaikki tarvitsevat ”ylläpitäjän”, joka tarjoaa ”käyttöliittymän”. Vahtera tarvitsee juttuunsa lehden ja minä ilmaisen blogin tarjoaman tilan. Tilojen tavat ja säännöt ovat erilaiset, mutta sisällöt voivat eri näkökulmista lukien olla aivan yhtä tärkeitä.
Toiseksi Vahtera toteaa, että on olemassa vain yksi kiinnostava blogi, joka on ulkoministeri Tuomiojan blogi. Ja sitten tulee pelko: ”jos Tuomiojia olisi kymmenen, sata, tuhat tai vielä enemmän, vieläkö [blogeja] luettaisiin yhtä hanakasti”. Lausunnollaan kirjoittaja osoittaa ykskantaan, että hän ei tiedä, kuinka paljon blogeja on. Hän ei varmasti ole koskaan käynyt Blogilistalla tai edes kuullut sellaisen olevan olemassa. Ehkä se on syy Tuomiojan blogin kehumiseen. Tietysti ”poliittisen” blogin nostamisessa on myös selvä ajatus siitä, millaisia blogien tulisi olla. Niiden pitäisi ajaa jotakin ”tärkeätä” (= yhteiskunnallista) asiaa eikä olla vain yhden ihmisen napakaivureita.
Mutta kuka kertoo, mikä on tärkeätä minulle, jos minä en tee sitä itse? Vahteran sanomalehtikö? Kun koen jonkin asian itselleni tärkeäksi, onko paha asia, jos haluan jollakin tavalla kertoa siitä myös muille?
7 kommenttia:
Minun blogi-urani on todella lyhyt, mutta olisin jo tämän lyhyenkin kokemuksen perusteella kirjoittanut asiasta toisin. Eiköhän yksi syy blogaamiseen ole esimerkiksi myös se, että kaikista meistä ei tule Turun Sanomien kolumnisteja. Monet pyörittelevät päässään pieniä aiheita, joille haluavat antaa mietityn muodon tekstinä. Kirjoittaessaan tekstinsä julkaistavaksi aihettaan miettii, sanoja valitsee ja pienestä aiheesta rakennetaan juttu (omaani kirjoitin esimerkiksi nukkekodista). Päiväkirjakirjoittaminen näkyy blogeissa hyvin, tyylejä kirjoittaa ja ilmaista itseään on monia, kiroilulla höystetystä pahanolon purkauksesta tarkkaan punnittuihin pohduntoihin - ihan niin kuin ihmiset kirjoittavat kuivamustekynällä mustakantiseen vihkoonkin.
Täytyypä lukea Tuomiojan blogia. En kyllä usko sen olevan parasta mitä blogimaailma tarjoaa.
Vielä lisäys: tosi-TV:tä eivät varmasti tee katsojat, he voivat toki äänestysmahddollisuuttaan käyttää. Ohjelman kyllä tekevät näkyväksi ohjelman toimittajat leikkauspöydän ääressä, jossa kuvattu materiaali leikataan ja koostetaan kokonaisuudeksi. Blogimaailmassa yksi toimittajista on kirjoittaja itse, jonka sensuurin kirjoituksen on läpäistävä ennen julkaisua.
Tositv:sssä leikkauspöytä on juurikin paikka, jossa kuvattu materiaali "saippuoidaan". Monesti konfliktit ihmisten välille saadaan aikaiseksi vasta leikkauksessa.
Samaten leikkaavat blokkaajat ja printtilehteen kirjoittavat. Molemmilla on sensuurinsa, mutta on tietenkin eri asia, lähteekö vaatimus sensuuriin itsestä vai jostakin ulkopuolisesta, kuten julkaisun linjasta (jota ideologiaksikin voi kutsua). Tosin en tiedä, kuinka helppo näitä on erottaa toisistaan.
Osalla sensuuri lähtee itsestä, tosin joitakin blogeja silmäiltyäni olisin toivonut kirjoittajan tienneen delete-näppäimen sijainnin. Mutta tässä tullaankin blogien ongelmalliseen puoleen. Jos blogi on netttipäiväkirja, niin miten päiväkirjalta voi vaatia sujuvaa kieltä, siivottuja mielipiteitä jne. Eikö (netti)päiväkirjan pitämisen tule olla kirjoittajalleen terapeuttinen kokemus? Ja jos blogin sisältö ei innosta, ei sitä tarvitse lukea.
Luulisin myös toisten lukijoiden olevan valppaana. Ehkä ikäväsisältöisestä blogista joku satunnainen lukija saattaisi tehdä ilmoituksen palvelun tarjoajalle.
Puhut asiaa. Hauska ajatus tuo, että bloggaaja on palvelun tarjoaja. Niinhän se on ja siksi kai pitäisikin ikävään blogiin ilmoittaa, että nyt menee lippa silmille. Toisaalta ilmoitus hoituu niinkin, että lukijoita ei vain ole. Itse kävin juuri katsomassa, että minulla on alle 10 lukijaa viikossa. Heh.
Äläpä hermostu, lukijamäärä saattaa kasvaakin. Minä en juuri ajattele lukijoita, kun kirjoitan. Leikin vain amatöörikolumnista. Tosin en voi kieltää etteikö olisi kiva jos joku lukisi niitä.
Olen itse päätynyt bloggaajaksi lukemalla ystäväni blogia. Hänen linkkilistansa kautta siirryin lukemaan vähitellen muidenkin kirjoituksia ja lopulta erityisen kiinnostavaan aiheesen törmättyäni aloin niitä kommentoidakin. Olen löytänyt kiinnostavimmat blogit toisten kautta. Jos joku kirjoittaa kiinnostavasti, käyn kurkkimassa hänen listaamiaan blogeja ja hyvien kommentoijien sivuja, siten eksyin tännekin. Blogilistat eivät ole minulle paljonkaan antaneet, määrä on niin huikaiseva. Eli tavallaan seuraamani bloggaajat ovat minulle toimittajia, he ovat suodattaneet massasta kiinnostavia juttuja (ovat niitä listatoimittajia, joihin Vahtera viittasi!).
Hauska että puutuit Vahteran juttuun. Se oli kyllä hämmästyttävän setämäinen ja asiantuntematon. Ärsyttävintä siinä oli asenne. Horjumaton usko siihen, että itse tietää mikä maailmassa on tärkeää ja kiinnostavaa ja julkaisemisen arvoista. Äh.
Lähetä kommentti