sunnuntaina, tammikuuta 08, 2006

Nuoret jaksavat vieriä


Pian on taas se hetki vuodesta, kun Yhdysvalloissa pysähdytään tuijottamaan televisiota siinä toivossa, että ruudussa vilahtaisi naisen nänni. Viidentenä helmikuuta, meidän Runebergimme päivänä, juoksevat isot miehet taas kerran soikea pallo kainalossa kypärät päässä pitkin nurmikenttää toisiaan tönien. Super Bowl on todella super ja amerikkalainen jalkapallo hieno laji, koska se on amerikkalainen .

Tänä vuonna mahdollisesti televisiossa näkyvä nänni on kuitenkin miehen rinnassa. Jollekin se on pettymys, jollekin toiselle ei, sillä tuo nänni on Mick Jaggerin rinnassa. Super Bowlin väliaikaohjelmana esiintyy tänä vuonna The Rolling Stones. Televisiokanava ABC:n pomot voivat jo odottaa katsojien valitusryöppyä, sillä Jagger saattaa vetää 1980-luvun alun herkät kuppihousut jalkaan, vaikka ne lienevätkin sopimuksessa kiellettyjen vaateparsien listalla. Ainakin katsojia pitää etukäteen varoittaa.

NFL taitaa pelätä, että Rollarit ei paikalla oleville jenkkifutiskatsojille riitä, sillä liiga tuottaa paikalle kaksi tuhatta rollarifania, joiden on määrä olla osa väliaikaohjelmaa. Millä ihmeellä todennetaan se, että nuo kaksi tuhatta todella ovat faneja? Pitääkö heidän kuulua faniklubiin? Ehkä, mutta se on nyt toissijaista. Ensisijaista on nimittäin se, että noiden paikalle valittavien fanien yläikäraja on 45 vuotta. Onko kyse ikärasismista vai mistä? Rollareiden faneista sentään suurin osa on yli viisikymppisiä.


Syy ikärajaan on liigan mukaan fysiikassa: fanien täytyy jaksaa hurrata bändille ja keikistellä sen mukana koko väliajan. Ja sitten on vielä nopea juoksu kentälle ja kentältä pois. Voi herran pieksut, mitä ne sitten ovatkaan! Lisärasitusta tulee myös harjoituksista, joihin fanien on myös määrä tulla joraamaan. Niin tuota, kumpikohan tässä pelkää vihellyskonserttia, liiga vain yhtye?

Ikäraja mättää varsinkin siinä, että Rollarit ovat itse kaikki yli kuusikymppisiä. He ovat varmasti hyvässä kunnossa, vaikka Charlie Watts tuttuni sanoin näyttääkin ”tuhatvuotiaalta” ja Keith Richards yksinkertaisesti ”ruumiilta”. Ehkä yläikärajaan voisi hakea selitystä bändin historiastakin, jos haluaisi ilkeillä. Vaikka tunnustaudun rollarifaniksi ja olen tehnyt sen tällä palstalla aiemminkin, tulee mieleeni Bill Wymanin rakkauselämä…

Mutta Bill Wyman ei enää kuulu joukkoon. Jos kuuluisi, niin tuskin Rollareita haluttaisiin somistamaam amerikkalaisen television konservatiivisen viihteen ylintä kukkasta.

1 kommentti:

Tommi kirjoitti...

Itse itseään kommentoiden:

No niin, tulipas kirjoitettua melko löysin rantein, että Rollareista jokainen olisi yli kuusikymmentä. Ei muuten pidä paikkaansa. Täyttä potaskaa. Ron Wood täyttää 1. kesäkuuta vasta 59 ja Brian Jonesin kuoltua Rollareissa hetken (kulta-ajan?) veivannut Mick Taylor 17. tätä kuuta vasta 58. Olepa tarkkana.