tiistaina, lokakuuta 25, 2005

gee kooksi

Muoto muuttuu, mutta kuten sanotaan, sisällä haisee samalta. Mikä neuvoksi, miten uudistaa "omaa" kuvaa? Koska itselläni on mahdollisuus, huudahdan heti väliin: miksi pitäisi uudistua! Kysyn, en vastaa, sillä liian monet jättävät tämän kysymyksen väliin, mutta haluavat silti vastata. Tavallisesti vastaus on tiedossa jo ennen ensimmäistä äännettä: pitää uudistua, koska kehitys kehittyy.

Logiikka on varsin oivallinen. Samaan tapaan perustellaan asiaa kuin asiaa. Rattailta ei saa hypätä, ettei loukkaa - vaikka monesti rattailla roikkuminen tekee paljon kipeämpää. Euroopan unioniinkin meidät saatiin samanlaisen retoriikan voimin: emmehän me nyt voi jäädä tästä junasta, sillä sitten rata katkeaa eikä junia kulje enää koskaan, ei mihinkään. Täytyy alkaa kävellä ja käveleminen on pirun raskasta.

Ei taida olla kielessämme tyhjempää ja turhempaa ilmausta kuin "kehitys kehittyy". Voisin analogiaa käyttääkseni väittää, että blogi blogittuu. Ja totta se onkin. Pitäisi vain sanoa, että blogi blokkiutuu, sillä harva tällaisiin ruutuihin kirjoittava voi rehellisesti sanoa hajottavan blokkinsa edes kerran kuukaudessa. Minäkin rakennan ympärilleni muurin, blokin, jolla on omat sääntönsä, joita en halua rikkoa. Minä blokkiudun.

Jos blokki on kuva, niin ensi sijassa se lienee sanoin rakennettu kuva. Silloinkin, kun sanojen höysteenä on sellaisia asioita, jotka me ymmärrämme kuviksi. Jos blokissa harjoittaisi detournausta, olisi selvin tapa oletettavasti se, että lähettäisi päivittäin blokkinsa blokiksi tyhjän viestin. Tai ainakin voisi unohtaa kuvat ja manifestoida niin kuin lettristit Isidore Isoun (1951/1964) tapaan vaativat elokuvaa tehtävän:

Tuhotkaa valokuvat puheen takia, tehkää toisin kaikki, mitä tällä saralla on aiemmin tehty, tehkää toisin kuin mitä elokuvaksi luullaan. Kuka on väittänyt, että elokuvan, joka on perustaltaan liikettä, pitäisi olla valokuvan liikettä eikä sanojen liikettä?

Mitä pitäisi tehdä sitten, jos blokki on kuva ja maailmankin näkee kuvana? Pitäisikö lopettaa blokkiin kirjoittaminen (tai kuvaaminen) ja lopettaa myös maailma? Eikös maailma jo ole melkein loppu? Jos blokki on kuva, niin minäkin olen kuva.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten se nyt menikään: jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa... Monet asiat on naamioitu pakoiksi. Liian usein muutos tapahtuu vasta kun muuta vaihtoehtoa ei ole, pienistä teoista kasvaa muuri, jonka taakse entinen jää. Silloinkin on ehkä tietämättään ohjannut muutosta haluamaansa suuntaan.
Ja kävelemisestä puheen ollen, miksei sekin voisi olla esimerkiksi kiireetön ja ehkä määränpäätönkin kaunis retki, jonka aikana voi löytää paljon enemmän kuin junanikkunan pikakelausmaisemia katsoessa? Sitäpaitsi junien määränpää on aina tiedossa, mutta jalat voi ohjata minne haluaa, jopa pois tieltä.

Tommi kirjoitti...

Kyllä, hyviä kysymyksiä.

"Kiireetön ja ehkä määränpäätönkin kaunis retki" on hienosti sanottu. Se muistuttaa mielestäni sellaista road-elokuvan muotoa, jossa tehdään matkaa vain matkan itsensä vuoksi. Silloin voi löytää paljon, jopa itsensä tai ainakin jonkin osan itsestään.

Heinäkuun 1. päivän postitukseni muuten viittaa päämäärättömän kulkemisen mahdollisuuteen kaupungissa. Toisaalta asia ei välttämättä ole päämäärätön, jos päämäärättömyyteen johtava tilanne on järjestetty.

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan lämpimästi elämäntapaa, jonka osana on ajelehtiminen, noppien kanssa tai ilman. Nyky-yhteiskunnassa kiire tuntuu olevan jonkin sortin kansalaisvelvollisuus. Sitä enemmän ilahduttaa törmätä ihmisiin, joiden päivässä on tilaa yllättävillekin tapahtumille tai ympäristön havainnoinnille.