tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Kolari päässä

Pikkujoulujen ja kaikenlaisten muiden tarpeellisten tai tarpeettomien härpätinjuhlien aikana rasitus nousee tasolle, joka pakottaa – sekä pakottaa että pakottaa pohtimaan jaksamista. Jaksan lukea lehteä, joka muistuttaa, että pitäisi jaksaa ajatella toisin.

Luin sanomista uutisen pienestä kolarista. Vuonna 1966 syntynyt nainen kääntyi henkilöautollaan risteyksessä vasemmalle. Hänen autonsa kuskinpuoleiseen takakulmaan törmäsi kuorma-auto, jota ajoi 1952 syntynyt mies. Molemmat kertoivat ajaneensa risteykseen liikennevalojen näyttäessä vihreätä. Kumpaa uskoa?

Uutinen pyrkii objektiivisuuteen, vaikka objektiivisuus onkin harha, jonka mahdollisuuteen uskovat vain ne, jotka uskovat mustan tai valkoisen olevan kaunein väri. Kolariuutiseen on kirjoitettu sisään ajatus vanhemman, sanoisinko kokeneemman miehen uskottavuudesta. Hän kun vielä ajanee työkseen. Kukapa sitä nyt muutoin kuorma-autolla huristelisi. Nainen taas kääntyi vasemmalla ja mitä todennäköisimmin näki liikennevalon värin miten näki. Vai olisiko sittenkään näin?


Toinen vaihtoehto on se, että ajatusten ”sisäänkirjoitus” onkin omassa päässäni. Jos näin on, niin minut on täytetty valmiilla malleilla, joista olisi tarpeen päästä eroon. Vaikka mallit ovat oikoteitä merkityksiin, eivät ne kuitenkaan ole oikoteitä onneen. Ehkä uutisen mies olikin edellisenä iltana ollut kuljetusfirman pikkujouluissa ja ajoi nyt väsyneenä päin punaista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi malli, joka haittaa jaksamista voi olla myös se, että kaikkiin pippaloihin on mentävä, sillä muuten menettää ainutkertaisia tilaisuuksia. Näin ei onneksi ole. Itsekin joudun olosuhteiden pakosta jättämään väliin ainoat pikkujoulut, johon minut on kutsuttu.